50418960956_a08b65b902_o

Etha Windin sponsoroima WaWe Sailing Team lähtee MM-kilpailuihin

WaWe Sailing Team edustaa Suomea heinäkuussa järjestettävissä kaksinpurjehduksen maailmanmestaruuskilpailuissa. Joukkue on valmistautunut koitokseen tarmokkaasti.

Etha Windin tukema WaWe Sailing Team osallistuu 3.7. alkaviin kaksinpurjehduksen maailmanmestaruuskilpailuihin. Kilpailijat starttaavat Tukholmasta, kiertävät Gotlannin ja saavuttavat maaliviivan Tukholman saaristossa. 

Etha Wind on sponsoroinut WaWe Sailing Teamia jo vuodesta 2019. Päätös sponsoriksi ryhtymisestä oli helppo.

– Aktiivisesti rekrytoivana yrityksenä haluamme näkyvyyttä oikeiden ihmisten keskuudessa. Mikä voisi olla tuulivoimakonsultille parempi laji kuin purjehdus, jossa tuulta hyödynnetään mahdollisimman tehokkaasti, sanoo toimitusjohtaja Staffan Asplund.

Heinäkuun kilpailuun osallistuu joukkueita eri maista. Michael Wahlroosin ja Oskari Alhon muodostama WaWe Sailing Team on yksi Suomen avomeripurjehtijoiden edustusjoukkueista. Joukkue aloitti harjoittelun ja veneen valmistelun hyvissä ajoin varmistaakseen sekä miehistön että kaluston suorituskyvyn ja turvallisen kisataipaleen.

Avomerikilpailussa joukkue purjehtii ympärivuorokautisesti ja nukkuu vuorotellen noin 30 minuutin pätkissä. Tiiviin kuntoharjoittelun lisäksi joukkue on hakenut tuntumaa Ruotsin tuuliin 170 merimailin avomeriharjoittelulla, jossa kierrettiin Ulvön-saari Korkearannikolla. Vene on sen sijaan laitettu iskuun muun muassa tuliterillä purjeilla ja köysistöllä.

Etha Wind toivottaa WaWe Sailing Teamille onnea ja myötätuulta MM-kilpailuihin!