Haemme tiiminvetäjää Wind & Site tiimiimme

Uskotko, että on mahdollista harjoittaa kannattavaa liiketoimintaa ja samalla taistella ilmastonmuutosta vastaan? Haemme kaltaistasi henkilöä vahvistukseksi kasvavaan yritykseemme, tiiminvetäjäksi Wind & Site tiimiin

Tarjoamme sinulle mahdollisuuden liittyä asiantuntijatiimiin jonka tavoitteena on yhä kestävämpi energiantuotanto. Etha Wind on ollut alalla vuodesta 2002 lähtien ja on ollut mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa suurta osaa suomalaisista tuulivoimaprojekteista. Tavoitteemme on tuottaa korkealaatuisia palveluita tukemaan kestävää energiakehitystä, parantaa näin elämänlaatua kaikkien osalta.

Wind & Site tiimi työskentelee teknisten tutkimusten parissa tuulipuiston ollessa kehitysvaiheessa. Yleisimpiä tiimin tehtäviä ovat potentiaalisten tuulivoima-alueiden kartoitus, tuulipuistojen sijoittelun optimointi, melu- ja välketutkimukset, sekä tuotantoanalyysit. Tiimi tekee myös teknisiä arvioita tuulivoimaloiden hankintavaiheessa ja tukee myös teknisiä tutkimuksia liittyen vety- että aurinkovoimahankkeisiin sekä energian varastointiin.

Tiiminvetäjänä olet vastuussa tiimin työmäärän tasapainosta ja tuet tiimin jäseniä projektien toteuttamisessa sekä työmenetelmien parantamisessa. Lisäksi autat ja tuet tiimin jäseniä kasvamaan ja kukoistamaan parhaalla mahdollisella tavalla.

Nämä auttavat sinua menestymään työssäsi

  • Olet äidinkieleltäsi ruotsin- tai suomenkielinen, ja pystyt toimimaan kummallakin kielellä. Lisäksi englanninkielen taitosi on vahva.
  • Sinulla on aiempaa kokemusta tiiminvetäjän tehtävistä
  • Intohimonasi on laadukkaiden palveluiden tuottaminen, systemaattisesti ja analyyttisesti toimien
  • Olet sekä myyntiorientoitunut että asiakaskeskeinen
  • Sinulla on aiempaa kokemusta energia-alalta

Arvot ohjaavat toimintaamme. Painotamme rehellisyyttä kaikessa toiminnassamme, asetamme laadun nopeuden edelle ja arvostamme suuresti tiimityötä. Työskentelemme seuraavan sukupolven, uusiutuvan ja kestävän maailman puolesta.

Hakemukset

Lähetä hakemuksesi, yksityiskohtaisen CV:n sekä palkkatoiveesi viimeistään 30. kesäkuuta osoitteeseen hr@ethawind.com. Voimme edetä sopivien hakijoiden kanssa jo ennen hakuajan päättymistä.

Mikäli sinulla on kysyttävää hakuprosessista tai avoimesta paikasta, ota ystävällisesti yhteyttä Christian Granlundiin, christian.granlund@ethawind.com.

Yleiskatsaus

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voisimme tarjota kävijöille mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Verkkoselaimeen tallentuvat evästeet tunnistavat palaavat kävijät ja heidän kielensä. Lisäksi evästeet antavat meille tärkeää tietoa mm. siitä, mitkä sivut kiinnostavat kävijöitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömien evästeiden tulisi aina olla käytössä, jotta voimme tallentaa toiveesi kielestä ja evästeiden asetuksista.

Kolmansien osapuolien evästeet

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia, Leadfeederia ja Microsoft Claritya kerätäkseen nimetöntä tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Pitämällä tämän evästeen käytössä autat meitä parantamaan sivustoa.